Matalan kynnyksen palvelut ovat ensiarvoisen tärkeitä niin taloudellisesta kuin inhimillisestä näkökulmasta katsottuna. Usein ne ovat silti ensimmäisiä kohteita, joista yritetään saada säästöjä. Ymmärrän kyllä, että sosiaali- ja terveyspalveluissa ei helposti säästökohteita löydy. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, että asioita katsotaan lyhytnäköisesti. Mikäli esim. mielenterveysongelmista kärsivä ihminen ei pääse mahdollisimman helposti palvelujen piiriin, voi avun hankkiminen jäädä kokonaan. Ihminen, jolla ei välttämättä ole voimia selviytyä edes tavallisista arkiaskareista, ei taatusti jaksa alkaa etsimään itselleen apua monen mutkan kautta eikä hän jaksa pompottelua luukulta luukulle. Tällöin ongelmat pääsevät helposti pitkittymään ja pahenemaan. Ja lasku on hyvin kallis niin henkilölle itselleen kuin myös yhteiskunnalle.

Koronan myötä mielenterveysongelmat ovat kasvaneet entisestään. Korona-aika on ollut erityisen raskasta nuorille, jotka ovat joutuneet käymään etäkoulua, rajoittamaan ystävien tapaamista ja luopumaan harrastuksistaan. Me emme näistä syistä johtuvista ongelmista ole nähneet vielä kuin jäävuoren huipun. Lasku tulee olemaan suuri. Ja se on taatusti vieläkin suurempi, mikäli matalan kynnyksen palveluihin ei panosteta nykyistä enemmän.

Tähän liittyen on pakko ottaa kantaa myös palveluiden keskittämiseen. Matalan kynnyksen palveluja on ehdottomasti oltava saatavilla kattavasti ympäri Kymenlaaksoa hyvien liikenneyhteyksien päässä, ei vain muutamaan paikkaan keskitettynä. Vaikka palvelujen toimivuus onkin ykkösasia, niin palvelujen sijainnilla on myös oma tärkeä merkityksensä. Avun saaminen matalalla kynnyksellä on mielestäni vahvasti yhteydessä myös palvelujen maantieteelliseen sijaintiin.

Kun ihminen tarvitsee apua, sitä on saatava. Sitä on saatava mahdollisimman helposti ja nopeasti. Meillä ei Kymenlaaksossa ole varaa alkaa säästämään vääristä asioista. Hyvinvointi nimittäin on arvokkainta mitä meillä on.